Mitä markkina-arvon aliarvostuksella tarkoitetaan?
Päivitetty 30.6.2023
Rahoitusmarkkinoilla pyritään varautumaan omaisuuserien arvon muutoksiin tekemällä ns. markkina-arvon aliarvostuksia (jotka ilmaistaan prosentteina). Esimerkiksi valtion joukkovelkakirjoihin, joiden markkina-arvo on miljoona euroa, voitaisiin suhtautua 20 prosentin aliarvostuksen jälkeen kuin niiden arvo olisi vain 800 000 euroa.
Millaisissa tilanteissa aliarvostus on tarpeen?
Keskuspankit turvautuvat aliarvostukseen antaessaan liikepankeille rahoitusta. Keskuspankki vaatii liikepankeilta vakuudet siltä varalta, että jokin pankki ei pystyisikään maksamaan rahoja takaisin. Vakuudeksi tarjottavat omaisuuserät aliarvostetaan, eli vaikka esimerkin joukkovelkakirjojen käypä markkinahinta on miljoona euroa, niitä vastaan saa lainaa vain 800 000 euroa.
Miksi markkina-arvon aliarvostusta käytetään?
Keskuspankkien on voitava olla varmoja, että ne saavat rahoitusoperaatioissa jakamansa rahat takaisin. Pankit tietenkin sitoutuvat palauttamaan rahat keskuspankille laina-ajan päätteeksi, mutta jos jollakin pankilla ei jostain syystä olisikaan siihen varaa, keskuspankki voisi myydä laina-aikana saamansa vakuudet. Tavoitteena siis on, että vakuuksien myynnistä saadaan riittävästi varoja korvaamaan maksamatta jäänyt laina. Vakuuksien markkina-arvo voi kuitenkin muuttua vielä laina-ajan jälkeenkin. Aliarvostuksen ansiosta voidaan olla melko varmoja, että vakuuksista saadaan riittävästi varoja vielä siinäkin vaiheessa, kun ne lopulta menevät kaupaksi.
Esimerkin joukkolainan hintakehitykseen vaikuttaa paitsi liikkeeseenlaskijavaltion talous myös kulloinenkin tilanne finanssimarkkinoilla. Markkina-arvo ei siis ole jatkuvasti miljoona euroa, vaan se vaihtelee, ja siksi vakuusarvo pitää valita realistisesti.
Millä perusteella vakuuksien hintakehitystä ennakoidaan?
Keskuspankki joutuu lainanantajana arvioimaan, miten paljon vakuuksien arvo saattaa muuttua, ja aliarvostusprosentit valitaan sen mukaan. Valtion joukkolainoille ei yleensä tarvitse tehdä kovin suurta aliarvostusta, sillä ne on melko helppo saada kaupaksi, niiden arvo ei vaihtele kovin paljoa ja niitä pidetään melko riskittöminä. Yksityisen sektorin omaisuuserien hinta vaihtelee herkästi enemmän, ja jos markkinoilla on häiriöitä, kaikkia omaisuuseriä ei välttämättä saada kaupaksi, sillä niiden todellisesta arvosta ei ole varmuutta. Aliarvostuksessa otetaan siis huomioon tiedot sekä itse omaisuuseristä että niiden liikkeeseenlaskijoista.
Miten suuria aliarvostuksia eurojärjestelmässä tehdään?
EKP ja euroalueen maiden keskuspankit ovat melko varovaisia arvioidessaan vakuuksien hintakehitystä, ja riskit pyritään pitämään mahdollisimman pieninä.
Vakuudeksi voidaan aliarvostussääntöjen ansiosta ottaa hyvin monenlaisia omaisuuseriä. Jos liikepankki haluaa lainata keskuspankilta miljoona euroa, se voi tarjota vakuudeksi valtion joukkolainoja, mutta se voi saada rahoitusta myös itse myöntämiään pankkilainoja vastaan. Vauraan valtion joukkolainoille tehtävä aliarvostus voi olla niinkin pieni kuin 5 % ja liikepankin myöntämille lainoille tehtävä aliarvostus jopa 40 %. Tärkeintä on, että vakuusarvo vastaa myönnettävän lainan arvoa kirjanpidossa vielä aliarvostuksen jälkeenkin. Mitä suurempi aliarvostusprosentti, sitä enemmän vakuuksia tarvitaan. Miljoonan euron vakuusarvo voisi siis tulla täyteen (tai ylittyä), jos liikepankki toimittaisi keskuspankille jonkin vauraan valtion joukkolainoja 1 060 000 euron arvosta tai itse myöntämiään pankkilainoja 1 700 000 euron arvosta.
Eurojärjestelmä varautuu riskeihin monin tavoin, mutta aliarvostus on yksi hyvä tapa välttää riskejä. Järjestelyjä hiotaan jatkuvasti, ja EKP:n verkkosivuilla on julkista tietoa siitä, miten aliarvostusprosentteihin päädytään.
Aliarvostusta on käsitelty laajemmin esimerkiksi Occasional Paper Series ‑julkaisusarjassa (ks. The valuation haircuts applied to eligible marketable assets for ECB credit operations).